MUNAKOISOA, TOMAATTIA JA KIKHERNEITÄ

11.10.2016

1 (400 g) munakoiso

250 g miniluumutomaatteja

400 g esikeitettyjä kikherneitä

1 punasipuli

3 valkosipulinkynttä

½ tl jeeraa

1 tl korianterinsiemeniä

2 rkl soikakastiketta

1 rkl tomaattipyrettä

2 rkl lakritsiketsuppia

1 cm kuivattua chiliä

1 dl tuoretta minttua

1/2 limen mehu

1 dl oliiviöljyä

1 dl turkkilaista jogurttia

Mustapippuria

Jogurttikastike

Sekoita reilusti tuoretta minttusilppua (säästä osa myöhempää käyttöä varten) jogurtin joukkoon ja laita tekeytymään jääkaappiin. Halutessasi lisää hyppysellinen suolaa ja sokeria.

Leikkaa munakoiso pituussuunnassa 1,5 cm viipaleiksi ja itketä merisuolassa puolisen tuntia. Silppua puna- ja valkosipuli ja kuullota paistokasarissa yhdessä mausteiden (ei mustapippuria) ja kikherneiden kanssa. Paista itketetyt munakoisoja toisella pannulla, kunnes saavat kauniin värin ja kaada sipulien ja kikherneiden joukkoon. Pilko miniluumutomaatit ja tuore minttu ja lisää muiden aineiden kanssa kasariin, purista joukkoon limen mehu ja väännä reilusti mustapippuria myllystä. Tarjoile mintulla maustetun turkkilaisen jogurtin kanssa.